“Ulkoilua, askartelua ja koulujuttuja. Leivontaa, ruuan tekoa, kevätsiivousta”. “Nyt on aivan ihana ilma retkeillä vaikka metsässä tai seurata lintuja ja muutenkin luontoa, joka on heräilemässä oudon talven jäljiltä”. “Rauhallinen oleminen yhdessä perheen kesken on ihan parasta muutoinkin, ja nyt siihen on oiva tilaisuus ihan päivittäin”. “Arkirytmin mukainen päivien rytmitys luo hyvän kehyksen päivän tekemisille”.”Eikä vanhemman tarvitse mikään jatkuva ohjelmatoimisto olla, lasten on tosi terveellistä tuntea välillä myös tylsyyttä ja rauhallisempaa elämän tahtia.”

Ohessa muutamia poimintoja eri ihmisten ajatuksista tänä poikkeusaikana. Poimin ajatukset Sastamalan Alueviestin sivuilta. On selvää, että tänä aikana moni miettii tulevaisuutta ja varmasti nykyhetkeäkin, etenkin jos korona-pandemia on aiheuttanut selkeitä muutoksia arkeen tai tuonut uusia huolia elämään. Jotkut miettivät ehkä menneitä. Mitä sinä mietit? 

Tämän viestin tarkoitus on kertoa seurakunnan palveluista ja rohkaista myös ottamaan yhteyttä, jos haluat keskustelukumppania tai muuten jakaa mietteitäsi. Tämä aika on poikkeuksellinen ja haastava. Silti tämä on myös mahdollisuus. Tämä voi olla mahdollisuus rauhoittua, hiljentyä ja keskittyä. En tiedä kuinka pahaan tilanteeseen olet ehkä joutunut tämän kaiken keskellä, mutta toivon, että voisit löytää uutta toivoa ja läheisyyttä Jumalan kanssa ja ehkä myös toisten seurakuntalaisten kanssa.

Taisi olla 14.3 kun vielä pystyimme kokoontumaan normaalisti TAKRIKO-salissa yhteiseen jumalanpalvelukseen. Vaikka emme nyt voikaan kokoontua yhteen tutussa paikassa, voimme hyödyntää internetin suomia mahdollisuuksia. Aitoseurakunnan jumalanpalvelukset näkyvät normaalisti netin välityksellä suorana tai sitten voit katsoa lähetyksen myöhemmin Youtuben kautta. Myös ns. TAKRIKO-sali raamattutunti jatkuu edelleen  ja sitä voi seurata netissä joko osallistuen Zoom-palvelun kautta tai seuraten suoraa lähetystä Youtubessa. Tässä vielä tarkemmat ohjeet:

Jumalanpalvelukset ja raamattutunnit

Aikuisten raamattutunti on lauantaisin klo 10 https://media7.adventist.fi/sapattikoulut/

Klikkaa Aikuisten Zoom- aitoseurakunta (jos haluat osallistua muihin raamattutunteihin niin voit vapaasti valita jonkun muunkin raamattutunnin)

Jumalanpalvelus Aitoseurakunnasta löytyy klo 11 https://media7.adventist.fi/nettilahetykset/

Tältä sivulta pääset myös katsomaan lastenluokkia ja koululaisluokkia varten tehtyä materiaalia. Kaikki Media7-videot löytyvät osoitteesta https://www.youtube.com/channel/UCI_TAWatptCYQESxMisQuag


Seuraavaksi tapahtuu

Pääsiäissapattina saamme vieraaksi henkilön n. 2000 vuoden takaa.

Tarkoituksena on seuraavaksi ottaa puhelin käteen ja pyrimme soittamaan kaikki ne seurakuntalaiset läpi, joiden yhteystiedot meillä on rekisterissä. Jos haluat, että sinulle soitetaan, mutta et ole liittynyt seurakuntaan niin ilmoita….aitolahti@adventtikirkko.fi

Viestimme jatkossa pääsääntöisesti Aitoseurakunnan verkkosivujen kautta.  Adventtikirkon päivittämät ohjeet ja tiedot löytyvät NykyaikaOnline-sivustolta. 

https://www.nykyaika.fi/

 

‘Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo.’ (Room 15:13)